Sisältöön »
 
-dsc0191734583782.jpg
 

Ajankohtaista

02.08.2021

Wallaton laajenee Iisalmen seudulle liiketoimintakaupalla. Yhteisellä arvopohjalla enemmän hoivapalveluja.

Kotiin tuotavia hoivapalveluja tarjoava Wallaton Oy on ostanut liiketoimintakaupalla iisalmelaisen Asumisen Tuki Elohelmi Ky:n. Liiketoiminta siirtyy Wallattoman haltuun 2.8.2021. Elohelmi on toiminut Iisalmen alueella vuodesta 2011 lähtien ja se on työllistänyt omistajan ohella viime vuosina kolme muuta hoitotyöntekijää.

Liiketoimintakauppa on Wallattoman toinen ja se vahvistaa entisestään Wallattoman kasvustrategiaa. Kasvua on tehty pääosin hallitulla orgaanisella kasvulla.

Ensimmäinen Wallaton toimipiste käynnistyi Forssassa elokuussa 2017, ja verkosto laajenee jatkuvasti uusien yrittäjien tullessa mukaan toimintaan. Wallaton Oy toimii tällä hetkellä Forssan seudulla, Porvoon seudulla, Seinäjoella, Espoossa, Vantaalla, Lahdessa, Kotkassa, Helsingissä ja Saarijärvellä. Viimeisimpänä Wallatoman toiminta on käynnistynyt Keski-Satakunnassa.

Iisalmelaisen Elohelmen työntekijät jatkavat Wallattomassa vanhoina työntekijöinä ja yksi heistä aloittaa Wallaton-yrittäjänä.

– Wallattoman työllistämis- ja toimintamalli perustuu yrittäjyyteen. Se tuo tekijöille parempia ansaitsemismahdollisuuksia ja mahdollisuuden määrätä omasta työajasta. Yrittäjien ohella tarvitsemme myös tuntityöntekijöitä tukemaan toimintaa ja yrittäjiä, kertoo Wallaton Oy:n toimitusjohtaja Pia Nurme.

Laadukkaille hoivapalveluille on kysyntää

Väestön ikääntyessä laadukkaille kotihoidon palveluille on kysyntää. Asumisen Tuki Elohelmi Ky yrittäjänä toiminut Terhi Reiss on kasvattanut toimintaa vuosi vuodelta, mutta kaipasi toimintaan lisää hartioita.

– Halusin myydä yritykseni samanlaisen arvopohjan omaavalle yritykselle. Näen ikääntyneiden ja vammaisten kotihoidon kasvun mahdollisuuden laajemmallekin Ylä-Savon soten alueelle.

Wallattoman tehtävänä on taata, että jokainen saisi elää omassa kodissaan oman näköistä ja arvokasta elämää. Perusarvoina kotiin tuotavissa hoivapalveluissa on tutut hoitajat, kiireettömyys ja laatu.

– Toimintamallimme ansiosta voimme tarjota myös asiakkaillamme mahdollisuuden valita haluamansa hoiva-ammattilaisen tai hoitajan. Asiakaslähtöisyys, asiakkaiden toiveiden täyttäminen ja kotona asumisen mahdollistaminen loppuun saakka, ovat toimintamme ydintä, Wallattoman Pia Nurme summaa.

Lisätietoja

Vastuunalainen yrittäjä, Terhi Reiss
Asumisen Tuki Elohelmi Ky
puhelin 045 893 9511
www.elohelmi.com
info@elohelmi.com

toimitusjohtaja Pia Nurme, Wallaton Oy
puhelin 040 178 9922